Muutama viikko takaperin oli vähän samanlainen tilanne. Olimme ensimmäistä kertaa niin kutsutulla peltolenkillä pienen koiranpentumme kanssa. Pentu alkoi väsyä ja uikuttaa. Otin sen syliini ja kannoin. Unohdin kokonaan kaulassa roikkuvan kamerani. Se hajosi.
Kaiken muun tohinan rauhoituttua viime viikolla oli viimein aikaa miettiä mitä kameralle nyt tehdään. Päädyin lähettämään sen korjausarvioon Turkuun. Tuntui kuin olisin rakasta ystävää saatellut luotani pois, olo oli tosi omituisen ontto jätettyäni paketin postin riepoteltavaksi. Jokainen blogiani alusta saakka lukenut tietää kameran merkityksen minulle. Nyt sille olisi ollut käyttöä kipeästi.
Saman päivän iltana lohkesi hammas. Pahasti. Tiesinhän minä mitä se tarkoittaa. Seuraavana aamuna soitin särkypäivystysajan. Hammaslääkärille ilmoitin alkajaisiksi, että mitään puudutteita ei parane laittaa. Viidennen poransirpaisun jälkeen muutin mieleni hammaslääkärin näkemystä vastaavaksi. Kasvot olivat hiusrajaan saakka puuduksissa. Puudutuksen haihtuessa alkoi nenäonteloa kohti vihoittelu joka kilpaili panacodin kanssa. Onnekseni panacod voitti sen erän yhdessä buranaboostin kanssa. Välissä oli kivuton päivä ja saimme viettää naapuruston kanssa pihajuhlaa pitkän pöydän ääressä yhteisiä herkkuja nauttien. Lauantaina iski helvetti.
Nyt on viimeinen oljenkorsi otettu käyttöön, aloitin gabapentiinilääkityksen. Se saa aikaan sen, että keho ei tahdo ottaa vastaan käskyjä, jalat eivät tottele ja kädet pudottelevat tavaroita. Pää on lapsellisempi kuin normaalisti - jos mahdollista. Lääkkeen nostoa on vielä edessä. Saa nähdä kauanko elimistön kestää tottua. Toivottavasti tällä kertaa vältyn yliherkkyysreaktiolta. Allergialääkkeet on jo valmiiksi käytössä varmuuden vuoksi.
Onneksi on tuo pieni koira, sitä en aio sylistäni tiputtaa. Se koittaa antaa akupainantaa näykkäisemällä poskea ja nenänpieltä. Se ottaa hellyytensä ja antaa korkojen kera takaisin. Se pitää elämässä kiinni.
Pojilla alkoi koulu ja viikon viiveellä siihen liittyvät lieveilmiöt. Eipä se meidän tahtia tässä kohtaa haittaa kun haparointia on muutenkin.
Tällä kertaa ei puserru enempää sanoja. Laitanpa vielä kuvan keppijumpparista.
Niin ja linkin kappaleeseen, joka soi hammaslääkärin radiossa ja jota kotona koitin sanoja muistellen googletella. Sattui osumaan! Dust in the wind - Kansas
