Juhannus

Juhannus uhkasi olla tänä vuonna kylmä, harmaa ja sateisen puoleinen. Ei sitä uskaltanut sitten kummemmin suunnitellakaan. Mutta seura oli kyllä hyvää, sain olla perheeni ja kahden ystäväni kanssa ja muutama muukin mukava tuttu nähtiin. Kyläyhdistyksen saunaa lämmitettiin ja muutama rohkea uskaltautui veteen. Välillä satoi enemmänkin, välillä aurinko muistutti pilvien välistä olemassaolostaan.

Paikallisen holvisillan ja uuden korkeamman sillan luona kävimme paikallista juhannusjuhlaa katsomassa. Sillä hetkellä ilma oli ihan mukava. Ihmisiäkin oli paljon liikkeellä ja olo alkoi olla jo aika juhlava.

Juhannusjuhlilta palattua alkoi se varsinainen suunnitellumpi osuus juhannustamme. Olimme päättäneet lähteä yö-geokätköilemään Helvetinjärven kansallispuistoon, takapuistossa nakuttavana yhä hakematta oleva Iso Ruokejärven kätkö. Kätköilykarttaa tutkiessa huomasimme, että lähistöllä oli myös muita hakemattomia, hieman uudempia kätköjä, jotka esittelivät eri metsätyyppejä. Oivallisia lapsiperheen kätköjä siis, koska niistä pystyi samalla oppimaan jotain hyödyllistä.

Menomatka Helvetinjärvelle päin oli tosi sateinen ja kovasti pohditutti mitä reissusta tulee. Kätköt saimme kuitenkin haettua kastumatta. Se viimeinen, tärkein pääkätkömme, oli kolmen kilometrin patikoinnin päässä. Jätimme auton Haukanhiedan parkkipaikalle ja lähdimme reput selässä matkaan. Ei ollut turha reissu. Yöttömän yön kauneus ja tuoksut suorastaan huumasivat. Joidenkin lintujen laulusta tuli mieleen paratiisilinnun laulu (mitähän sekin on?) ja olo oli juhlava ja onnellinen. Pojat vähän ihmettelivät juhannuskokkojen puuttumista, mutta se kaikki muu palkitsi ja hyväili mieltä.

Iso Ruokejärvi ja sinne vievä polku olivat ehdottomasti kokemisen arvoisia. Olimme perillä tasan puolen yön aikaan. Järven rannalla oli telttoja siellä täällä, yksi pariskunta oli hereillä, muuten oli täysin hiljaista ja yritimme löytää kätkön teltannaruihin kompuroimatta. Löytyihän se kätkö, vaikka etsitytti jonkun verran. Hetki piti vielä seistä järven rannassa ihailemassa usvan kesäyön tanhua järven peilipinnassa.

Tarkoitus oli palatessa paistaa makkarat Haukanhiedan keittokatoksella, mutta siellä penkillä nukkui uupunut pyöräilijä avaruuspeittonsa alla. Emme raaskinneet herättää vaan päätettiin jaksaa kevyemmillä eväillä kotiin saakka. Itse Haukanhiedalla oli yllättävän vähän telttailijoita verrattuna Iso Ruokejärven telttamäärään. Silmä tapasi jatkuvasti viime kesäistä telttamme paikkaa joka suorastaan huusi jotakuta siihen leiriytymään. Ehkä me tulemme vielä tänä kesänä?

Näihin kesäöisiin reissuihin tuli nälkä. Samoin ylipäänsä erämaapolkujen samoamisiin. Ehkä koluamme kaikki Seitsemisen polut tämän kesän aikana?

Kesäyö

Kylällämme oli tänään kesän ensimmäinen keskiviikkosauna rantasaunalla. Sauna kerää yhteen kylän lapsia ja nuorisoa ja joukon aikuisia. Onpa siellä välillä yllytty hieman kilpavarustelemaankin nuotioeväiden kanssa, pilke silmäkulmassa tottakai.

Kauden ensimmäinen saunailta alkoi ukkosen merkeissä ja vesisade piiskasi maata turhankin tuttuun tapaan. Olimme varanneet saunaväelle yllätykseksi pari nuotiolettupannua ja ison määrän lettutaikinaa. Ensimmäiset letut menivät vedensekaiseksi kokkeliksi sateessa. Aika hupaisa näky. Hetki hetkeltä ilta kuitenkin seestyi ja lettujen paistaminenkin alkoi sujua. Tunnelma oli jotenkin hyväilevän mukava, iloinen puheensorina täytti rannan ja lapset nauttivat varrotun kyläperinteen uudesta kesästä. Saunaillan lopussa huuhtelin jalkamattoa laiturilla ja ihailin järven pintaan kietoutuvaa usvaa. Seuranani ollut tyttö puki sanoiksi sen kaiken mitä olin juuri hiljaa mielessäni ajatellut. Se oli pieni, ohikiitävä hetki, mutta jotenkin merkityksellinen siinä kauneuden kokemuksen jakamisessa.

Toin kapsäkit kotiin ja ilmoitin, että nyt on pakko päästä kameran kanssa vielä iltakävelylle. Toinen pojistamme halusi välttämättä mukaan. Mikäs siinä, lapsilla on loma ja kesäyö alkaa olla kauneimmillaan.

Usva oli alkanut hiipiä jo muuhunkin maisemaan ja se tuntui käyvän hidasta tanhuaan kuin elämästä iloiten.

Miten kaunista kaikki onkaan.

Hetken järven pinta on kuulaampana ja yhtäkkiä usva piirittääkin lähintä saarta ja peittää syliinsä yölinnun yksinäisen hahmon. Istuimme tovin laiturilla poikani kanssa, ihailimme hiljaa alati vaihtuvaa järvinäkymää. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Kaukaa kuului kuikan huuto ja joku muu haikea linnun veisu. Tuntui kuin olisimme aina olleet siinä ja tulisimme aina olemaan. Ei ole aikaa, ei olomuotoja, ei mennyttä eikä tulevaa. On vain nyt ja siinä on kaikki. Eilinen, nykyisyys, tulevaisuus.

Poika mietti miltä mahtaa tuntua kävellä sumuverhon läpi. Iholla tuntui pienenpieniä viileitä vesipisaroita. Haapa muisti yhä alkuillan sateen, kesäyössä sen kasvoille satoi kyyneleitä.

Kirkonmäen maisematkin olivat kauniit. Hiljaa kuljimme eteenpäin. Välillä koitin pukea sanoiksi sitä miten onnellinen olen juuri nyt ja miten paljon onnellisuuteeni on vaikuttanut tuon mukanani kulkevan pojan olemassaolo. Miten mainio hänestä on kasvanut ja miten en osannut häntä odottaessani kuvitellakaan miten paljon tulisin kokemaan iloa hänen myötään. Sama tietenkin veljensä kanssa. Tällaiset kesäyöt, joina tuntuu että kaikki on juuri nyt juuri oikein ja niin kuin pitää, jäävät ikiajoiksi mieleen. Kunpa tällaiset kesäyöt eivät päättyisi koskaan.

Pariisin kevät - Kesäyö