Tuomi kukkii

Kesän alku se vaan muuttuu huumaavammaksi ja huumaavammaksi. Ilmassa on paljon tuoksuja, vihreän sävyt syvenevät. Pääskysiä lentää iloisesti kirskuttaen. Tänään huomasin tuomenkin jo puhjenneen kukkaan. Se on merkki siitä, että työhuoneen ikkunaa pitää illalla pitää auki. Samoihin aikoihin kuin tuomi alkaa kukkia, tulee myös satakieli. Jos tulee. Elämäni ensimmäistä kertaa kuulin satakielen laulun sinä iltana kun mummuni kuoli. Samana päivänä oli myös tuomi alkanut kukkimaan. Täällä asuessani kuulin satakielen laulun koti-ikkunasta sen päivän iltana jona ystäväni kuoli. Vuodesta toiseen se on minulle laulanut surusta ja kaipuusta ja ehkä myös toivosta. Sitten tuli kevät, jona satakieltä ei enää kuulunutkaan. Vaikka aiemmin olin ajatellut, etten voi enää koskaan rakastaa kevättä, en tuomen tuoksua enkä satakielen laulua, yllättäen kaipasinkin satakielen ääntä takaisin. Yhä enemmän sen laulu on merkinnyt minulle surullisen sävynsä ohella toivoa jälleennäkemistä ja muistia siitä mitä on ollut ja ehkä syvää tietoisuutta siitä, että rakkaus ei häviä koskaan. Eikä kauneus.

Tämän päivän hehkua edelsi eilisen illan ukkonen, joka kerrytti uhoaan kirkon mäen päällä. Hautausmaan nurkalta nousi tummaa pilven hahtuvaa, joka liittyi synkkään mustaan pilvimassaan korkeuksissa. Näkymä oli jotenkin hyytävä. Kuin eräänlaista ylösnousemusta. Hetken päästä kävikin sellainen räiske ja kumu, että oli viisaampi kiskoa joka ikinen töpseli irti seinästä ja hikoilla painostava ilma unena tyynyyn.

Ennen illan ukkosta olikin ehtinyt olla tosi paahteinen päivä. Aamupäivän kävelyllä ihailin laiduntavia lehmiä, vahvaa kesän tuntua paikallisella uimarannalla. Kävelyä oli mukava jatkaa ystävän kanssa.

Viikonlopun kävelyllä mieheni kanssa kuvasin kaukana pellon metsäsaarekkeen puussa kyhjöttävän variksen. Vasta äsken kuvia koneelle siirtäessäni hoksasin, että puussa oli istunut sepelkyyhkykin varikselle seuraa pitämässä. Taitaa tuo näkö tehdä vähän tepposia välillä. Tänään mietin mikä harmaa otus pellolla liikahtelee; lieneekö lammas -vai susi!? kunnes ystäväni lakonisesti arveli kurjeksi. No, kurkipa se. Tuossa alemmassa kuvassa kyyhöttää pöllö tai haukka. Lajimääritys on vielä kesken ja itse otus pahastui siitä niin, että lehahti tiehensä eikä palannut vaikka suunnittelimme hankkivamme retkijakkarat pellon laitaan.

 Pihapiirissämme on viihtynyt paljon kirjosieppoja. En ole aiemmin hoksannut, että ne laulavat aika kauniisti. Kunhan vaan jättäisivät pari pönttöpaikkaa niillekin linnuille, jotka ehättivät jo pesintänsä aloittaa ennen niitä.

Vaan mikäpä tirppa onkaan tämä? Piti oikein lintukirjan kanssa määrittää moinen harvinaisuus. Ei siitä sen enempää. Mielestäni se nyt vaan oli kaunis. Niin tosin on toisinaan varis, naakka ja harakkakin. Varpusista puhumattakaan.

Ei muuten kuulu vielä satakielen laulua. Ehkä huomenna?