Vaunumuistoja

Kävimme tänään siivoamassa asuntovaunuamme. Vaunu on minulle melkein kuin pyhäkkö, se on varustettu tärkeillä asioilla ja muistoilla, vapauden tunteellakin.

Ehkä kaksi esinettä vaunussa on ylitse muiden. Toinen on pieni päiväkirja ja toinen on vielä pienempi, mutta paksu mietelausekirja "Toivo". Olin antanut sellaisen ystävälleni kolme päivää ennen hänen kuolemaansa ja ostin itselleni samanlaisen silloin kun alkoi tuntua, että kirjan ajatuksille voisi olla käyttöä. Mietelauseet ovat siitä jänniä -kuten runot ja laulujen sanatkin- että niistä löytää aina jotain uutta ja ne voivat istua erilaisiin tilanteisiin. Joskus niistä aukenee uusia merkityksiä uusien kokemusten myötä.

Hankimme tosiaan ensimmäisen asuntovaunumme keväällä 2009 kun mikään ei enää ollut varmaa. Ajatuksemme oli alunperin vaihtaa automme johonkin vanhaan asuntoautoon, mutta päädyimme lopulta katsomaan asuntovaunuja hoksattuamme, että siten pääsisimme edullisemmin ja voisimme tarvittaessa myydä sen helposti pois menettämättä samalla kulkupeliä.

Ensimmäiseen matkaan lähdettiin kokeilumielellä, emme osanneet ennustaa miten pitkään silloin vielä leikki-ikäiset pojat jaksaisivat matkustaa autossa. Olimme päättäneet "mennä virran mukana", tekemättä sen kummempaa matkasuunnitelmaa. Yllätykseksemme pojille iski maisemien, kilometrien ja lopulta tunturien ja porojen nälkä. Ajelehdimme Puolangan ja Ranuan kautta aina Kilpisjärvelle ja Skibotnin kautta Altaan. Minä olin niin vahvoissa kipulääkkeissä, että minusta oli lähinnä makaamaan pöppyrässä. Silti matka oli minulle suuri elämys, voimia antava ja kannatteleva kokemus. Silmät ahmivat ja sielu tallensi.

Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista.
-Margaret Drabble-

Voimakkain muisto on korkealta Kvaenangsfjelletin tunturista, jonne jäimme levähdysalueelle yöpymään. Levähdysalueen vieressä oli vanhoja turvekammeja. Luin myöhemmin jostain kirjasta, että Kautokeinon saamelaiset olivat aikoinaan käyttäneet noita kammeja siirtyessään porotokkien kanssa kesäksi Jäämeren rannikon saariin ja kesän jälkeen sieltä pois. Meidän reissumme oli kesä-heinäkuun vaihteessa. Silloin tunturissa oli paikoin paksultikin lunta ja katselimme lasten kanssa asuntovaunun ikkunasta porojen jotoamista tunturin lumessa. Tuuli tuiversi, ilma oli kuulas, mutta lämpötila vain viitisen astetta. Aurinko paistoi kirkkaasti koko yön. Katselin sitä valoa ja kauneutta toistuvasti vaunun kaihdinten raosta ja onnen kyyneleet valuivat poskillani. Tuntui kuin olisin ollut lähempänä jotakin hyvin tärkeää. Ehkä menneitten rakkaiden sieluja, ehkä elämän alkulähdettä, ehkä maailmankaikkeutta tai ikuisuutta. Tuntuu kuin tunturin kivirakassa olisi kaikki. Kuin tunturin tuulessa yhä olisi mukana sitä hengitystä tai naurua, joka rakkaiden huulilta joskus karkasi.

Toivo on valveilla olevan unta.
-Plinus vanhempi-

En ajattele kaikkea kurjuutta vaan yhä jäljellä olevaa kauneutta.
-Anne Frank-

Seuraavana aamuna kelpasi huuhdella kasvot tunturipuron kylmänraikkaassa vedessä ja lähteä jatkamaan matkaa.

Ajatella, tuosta on kulunut kohta viisi vuotta ja olemme saaneet tehdä lukemattomia yhteisiä matkoja sen jälkeen. Ja joka kerta matkaan lähtiessä on yhtä juhlavaa nähdä sivupeilistä pala vaunun kylkeä ja pala kesäistä taivasta.

Taidan tietää, mistä tänä iltana unelmoin.

Desireless - Voyage Voyage