Vankikarkuri

En karannut Kakolasta enkä Sukevalta. Olen karussa kivulta. Vankikarkuri. Olen ollut vapaalla jo pitkään, mutten koskaan tiedä milloin se saa minut kiinni. Joskus, kun luulen sen olevan kannoillani, sydämeni hakkaa kuin viimeistä päivää. Ja minä elän kuin viimeistä päivää - jokainen päivä. Imen elämää itseeni, siemailen elämyksiä ja hetkiä avoimin aistein, tallennan sielun sopukoihin. Jos joskus tulee päivä jona jään kiinni, kestän vankilani ahtaat seinät muistojeni avulla, niiden hetkien välityksellä, jotka ovat jääneet asumaan minuun, väreilemään syvälle sisimpääni. Ne pitävät minut hengissä ja antavat voimaa uuden pakoreitin etsimiseen.

En ole oikeinkirjoittaja. Kirjoituksessani vilisee kielioppivirheitä ja pilkut ovat yhtä sekaisin kuin eteisemmekin. En ole kamerankäytön pro. Ostin kaupasta kameran niillä ehdoilla, että sillä pitää pystyä zoomaamaan tinttejä ja painamaan nappia. Näillä elementeillä ajattelin arvostaa ja rakastaa itseäni ja omaa elämääni ja uskaltautua jopa raottamaan sitä vähän muillekin.

Blogini tullee sisältämään lyhyitä otteita elämästäni niin kuin minä sitä näen ja koen. Ammennan voimavaroja normaalin perhearjen lisäksi luonnossa liikkumisesta, erilaisten asioiden näkemisestä ja kuvaamisesta eri tavoin. Vankikarkurin elämää olen elänyt lähes neljänneksen nelikymmenvuotisesta elämästäni. Yhtä kauan olen elänyt kuitenkin myös maailman onnellisimman naisen elämää; perheeseeni kuuluu ihailtavan pitkäpinnaisen ja huumorintajuisen miehen lisäksi kaksi poikaa.

Jos olisin puu, olisin kuusi. Sellainen epäsymmetrinen, rujon näköinen korpikuusi, joka sitkeästi seisoo paikallaan viluisin hartioin milloin tuulessa, milloin tykkylumen painon alla. Ehkä tarjoaisin oksankränieni alla suojaa muille sen verran kuin oksistani riittää. Jos olisin eläin, olisin karhu. Sellainen vähän pelottava (tietämättä sitä itse), hivenen yksinkertainen, jollain tapaa pohjimmiltaan yksinäinenkin. Talvisaikaan unelias ja häirittäessä äkäinen. Mutta kainaloltaan lämmin. Jos olisin hyönteinen, olisin sudenkorento. Päivän vaan mennä lepattaisin huolettomasti veden rajassa ja aina kun joku olisi saamassa minusta otteen kamerankohdistimellaan, karkaisin surahtaen kauemmas. Siipeni välkehtisivät auringossa. Jos olisin lintu... hmm... korpeista tykkään, samoin joutsenista, melkein mistä vaan. Kotipihan pikkuvarpuset ovat taattu ilonaihe. En osaa valita. Ehkä olisin se satakieli, joka myöhäiskevään illoin laulaa elämästä ja kuolemasta, jonka sävel kertoo sekä  elämänilosta että luopumisesta. Se, jota odotetaan aina vaan kevät toisensa jälkeen saapuvaksi uudelleen. Vai olisinko pieni virkeä punarinta, joka kesken kaiken arjen puuhan pomppaa pihanurmelle keittiön ikkunan alle pää kallellaan kurkistamaan onko kaikki hyvin. 

                                                                   

Vankikarkuri

Kivusta.
Kivun vierestä.
Kivun alta.
Minä murtaudun vapaaksi
kaikkialta.

En suostu vangiksi kalterin.
Minä elän, elän sittenkin!

Morten Harket - Jeg kjenner ingen fremtid