Naakat

Kovin on ajatukseni vaellelleet samoissa teemoissa kuin eilenkin. Uutista jos jonkinlaista on ollut ajatuksen ponnikkeena.


Ulla Pirttijärvi - Máttaráhku Askái

Mietin minkälainen on se maailma, jonka haluan jälkipolville tarjota. Miten voin vaikuttaa siihen, minkälaisessa maailmassa tulevat polvet saavat elää?


Nuorena aikuisena vietin unettomia öitä. Kutsuttakoon sitä vaikkapa pessimismiksi; ajattelin, että tällaiseen maailmaan on hulluutta saattaa yhtäkään uutta lasta. Tarkasteli sitä asiaa sitten oman minänsä, geeniensä, ihmiskunnan tai maailman kautta.


Jossain vaiheessa se ”jokin” vei voiton. Oliko se rakkaus, vietti, vaisto, toivo vai mikä lie? Joka tapauksessa minäkin istutin omenapuun. Nyt meillä on kaksi lasta. Suuren suuri lahja ja suuren suuri vastuu. Ei pelkästään se, mitä minä teen näille omilleni, vaan mitä minä ja me teemme koko maailmalle ja mitä koko maailma tekee itselleen ja siten myös meille. Me kaikki olemme siinä osallisia -tahdomme tai emme. Jokainen teko ja liike vaikuttaa johonkin ja toimii alkuunpanevana voimana jollekin.


Välissä oli vuosia joina en niinkään välittänyt. Kutsuin sitä ehkä aikuisuudeksi: osasin ottaa etäisyyttä ongelmiin, jotka eivät kosketa minua. Lopulta osasin erotella lähes ongelman kuin ongelman itseäni koskemattomaksi. Oli helppo olla, elää ja hengittää.


En tiedä mitä tapahtui, muutoskohtaa on vaikea hahmottaa. Jossain vaiheessa vaan juolahti mieleen ”entä sitten kun?”. En tiedä tuliko se terveydellisten huolien myötäjäisinä, sen myötä kun alkoi paremmin ymmärtää ihan kaiken haurauden ja katoavaisuuden ja tuli työstäneeksi ehkä sitäkin, minkälaisen jalanjäljen haluaa rantahiekkaan jättää. Vaikka aikanaan ajan aallot huuhtovat jalanjälkeni näkymättömiin, sillä ajalla on merkitystä milloin jälki on näkyvissä. Olkoonkin, että yksilön osani on kuin rannan hiekan hitu kooltaan -ilman niitä hituja ei koko rantahiekkaa ole.


Kaikessa erakkoudessani olen viime vuosina huolestunut ympäristön tilasta ja ihmisen lyhytnäköisyydestä niin ihmisyyden kuin tämän kaiken olevan tulevaisuuden suhteen. Viherpiipertäjä, kukkahattu ja sosiaalitantta ovat varmaankin niitä osuvampia nimityksiä joita moni vinosti hymyillen liittäisi minuun. Silti en koe olevani niinkään hienojen arvonimien mittainen, en ole tehnyt vielä neljännesosaakaan siitä kaikesta mitä voisin tehdä meidän jokaisen yhteisen hyvän eteen. Minkä verran sinä olet tehnyt? Minkä verran ajattelit tehdä huomenna? Mitä jos huomenna on myöhäistä?


Ei minua haittaa se, jos lapsenomainen hyväntahtoisuuteni ja toiveikkuuteni jotakuta hymyilyttää. Enemmän minua haittaa se, jos huomaan viime metreillä etten ole vaivautunut edes yrittämään, että olen juossut koko elämäni jonkin näennäisen saavutuksen perässä ja se kaikki rakastamisen ja vaalimisen arvoinen onkin ollut jalkani alla koko ajan minun sitä ymmärtämättä.


Tänään rakastin ja vaalin kamerallani räntäsateessa istuskelevia naakkoja. Näin kun sanon, niin huomenna lukee lööpeissä, että naakat ovat lamaantuneet salamavalojen välkkeestä.

Kahdenkeskistä asiaa

Kokous

Näkemysero

Soluttautuja vai sovittelija?

"Täsämäole!"

Hyr!