Soljanen

Kävin tänään viettämässä erakkohetkeä Seitsemisen Soljasella. Retki sille suunnalle saakin olla viimeinen vähään aikaan, tiellä on alkamassa kunnon rospuuttokelit. Menomatka aamuviileässä oli vielä kohtuullinen, mutta paluumatkalla auto sousi tiellä kuin mämmiropeessa. Kuoppiakin oli ihan kiitettävästi.

Sain sieltä taas sen minkä yleensäkin. Lähemmäs tunnin ajan kävin kamppailua pintaan pyrkivän kivun kanssa. En käsitä. Olin suojannut kasvoni ja autostakin säädin lämmöt olemattomiksi, jottei tulisi liian nopeaa lämpötilan muutosta. Itku meinasi loppumatkasta päästä. Onneksi mukana oli kylmä vichypullo.

Parasta reissussa oli se, että olin todellakin täysin yksin. Kerran ohitseni ajoi pakettiauto siirtyessäni lammelta toiselle, muutoin en nähnyt ketään missään.

Kuvittelin (taas) retkelle lähtiessäni näkeväni liudan lintuja. No, kuulin kyllä jos jonkinlaisia ääniä aina silloin tällöin. Palokärkeä, korppia, erilaisia tiaisia ja sitten jotain kimeää ja vielä jotain hentoa sointuvaa, sellaista mitä en ollut aiemmin kuullut. Korpin onnistuin näkemäänkin pari kertaa näkökentän laidassa. Se lensi ääneti kuin varjo maiseman rajassa tarkastaen reittiäni. Se oli varmastikin koko ajan hyvin perillä siitä missä kuljin. Vaan eipä antautunut kameralle.

Toista maata oli talitiainen. Jo eilen huomasimme, että talitiaiset tulevat toisinaan metsässä tykö. Tänään ihmettelin erikoista "twiittausta" kävellessäni metsätietä Kirkas-Soljaselle päin. Lopulta viereeni lehahti kauempaa talitiainen. Se saatteli minua monta sataa metriä kuin tietä näyttäen tien vierustan puissa ja tviittaili minulle tärkeänä. Paluumatkalla se antoi kuvatakin itseään, mutta kameran kohdistin hämääntyi puiden oksista eikä oikein antanut tarkkaa kuvaa tintin kainalopesusta.

Muistan, miten lapsuudessani naavaa ei näkynyt juuri missään. Kotitilamme lähistöllä (siis parin kilometrin päässä) oli yksi tiivis kuusikko, jonka paria naavatupsua kävimme suurena luonnonnähtävyytenä ihmettelemässä ja isäni kertoi tarinaa naavaisilta ajoilta ja syistä miksi naavaa ei enää näy. Jotain on tehty oikeinkin nykyaikana, koska erilaiset naavat ovat palanneet takaisin ja niitä voi nähdä metsissä välillä runsainkin tupoin.

Näin joskus jossain sisustusjutussa viirinauhan. Tämän viritelmän nähdessäni
tuli mieleeni, että juhlista aidointa saadaan viettää tällaisen "viirinauhan"
koristamana. Mistä sen muuten tietää, millaiset karkelot tuon alla on vietetty?

Kirkas-Soljasen vuokrattava keittokatos.

Tässä lähempää.

...ja  vielä lähempää.

Kirkas-Soljasen teltta-alueen nuotiopaikka.

Saari-Soljasen keittokatos.

Pari käpyä

Harmi, että juuri keväällä kelit ovat usein mahdottomat päästä perille. Luulen, että juuri huonoimman kelin aikaan Soljasen alue herää eloon ja täyttyy muuttolintujen äänistä. Odotan jo kovasti jälleennäkemistä kuikan kanssa, sen olemuksessa on jotain tosi vaikuttavaa.